Mervi ja Lasse (19.7.2012 11:14:24)
Hei,
kiitoksia mukavasta juttutuokiosta eilen. Ihailen "Italia Rossa" -maljakoita hyllyn päällä ja olen tyytyväinen hankintaani. Aikaisemmilla kerroilla olen ollut vähän pihimpi ja mukaan on tarttunut (vain) pari lintua - punaisia tietenkin. Edellisellä kerralla sanoit, että löysinkin ainoan punaisen linnun, mutta punaista lasiahan minä kerään. Minulla on lähes kaikki Toikan punaiset linnut ja nuo sinun sopivat joukkoon oikein mukavasti. Näkemisiin ensi kesänä, tai ehkä jo joulun aikaan.
Sami ja Kari (3.3.2012 17:17:10)
Kiitokset vielä kerran.
Lasi materiaalina ollut tähän asti outo ja jopa hieman mystinen työstämisen ja muotoilun kannalta. Vaan kiitos ja kumarrus mestarille opista, jonka tänään aamupäivällä saimme. Linnuilla ehkä "hieman" muotopuolisuutta havaittavissa ja pulloihinkin tuli ylimääräisiä mutkia, mutta erittäin antoisa kurssi. Lasihulluus on tarttuvaa ja kakkoskurssille tähdätään.
Seuraavaksi tehdään sitten ne pikarit ja moniväriset joutsenet =)
VASTAUS:
Hei, kiva oli kuulla, että kurssi oli askel kohti "lasihulluutta". Siispä jatkokursseilla tavataan!
Tarmo Maaronen
Lotta & Co. (26.7.2011 20:00:46)
Suurkiitos (taas kerran) aivan mahtavasta "puhalluskeikasta"! Vanhempani (ja muu porukka) olivat aivan haltioissaan joten "faniklubissasi" on taas muutama uusi jäsen! :)
Hampuusi (23.10.2010 14:45:11)
Hei!
Stokkan "Hulinapäivillä" ostin punanokkaisen linnun, punatulkun ja Firskarslinnu serkun -vai olisiko lähemmin "kumminkaiman" (keltanokkainen) ja paperipainon. Ne on niin mielettömän ihania kaikki, että täyttyy vielä näin jälkeenpäinkin lähettää hurjasti kiitoksia! Tuntuu, että kodin valaistuksessa/luonnonvalossa ne heräisivät henkiin! Erityisesti keltanokka on jotenkin niin ihmeellisen lempeä, että tulee pakosti todella hyvä olo sitä katsellessa. Ja erityiskiitokset, kun kirjailit niihin onnekkaiden uusien omistajiensa nimet, yllättyvät varmasti taas iloisesti (kuten lasisista pääsiäsimunistaankin) - ja ilman kirjoituksia olisin kyllä adoptoinut ne itselleni.
Oiken mukavaa ja inspiroivaa syksytalvea!
Toivottavasti joskus tavataan lasinpuhalluksen merkeissä!
VASTAUS:
Hei,
kiitos mukavasta palautteesta. Onhan se kiva, että tuotteet ovat mieleen!
kaivertamalla saa tuotteista entistä enemmän henkilökohtaisempia!
ja täytyyhän sinun sitten jossain vaiheessa omaankin hyllyyn saada täytettä!
Lämpimiä syysiltoja!
Toivottaapi,
Tarmo Maaronen
matildaaaa and lotta (2.7.2010 22:09:44)
MOI TARMO!!! muistaks mut ? mä olin sillon joskus puhaltamassa lasia siellä fiskarsissa , ja mun vanhemmat on siis töissä finnairilla :DDDD sitten se mun kaveriki on tässä , sekin puhalsi silloin lasia sielä , paitsi et se ei kyl ollu yht hyvä.... mut kuiteki terkkui matildalt ja lotalt!! >:))
VASTAUS:
Moi, eihän teitä nyt voi unohtaa. Kiitos terkuista! Mukavaa ja lämmintä kesää!!!
taRMO