lasinpuhallus
 
'.

2014

 

Joulukuu 2014

 

23.12.2014 Joulun rauhaa(rahaa) kaikille!!

Nyt on aika levon hetken...

Kuinka olenkaan odottanut tätä hetkeä, että kiireisten päivien jälkeen saa pienen lepohetken lasitöistä, Kotityöt toki odottaa, mutta ne liittyvätkin sitten tuohon aaton hetkeen..

Tänään vielä tehtiin uniikkilasikauppoja Fiskarsissa, joten hyvältä tuntuu.

Huomenna aamulla teen perinteisen aatonajelun Nummela-Riihimäki- H-linna- Urjala Jokioinen-Nummela.

Tällä kertaa yritän vielä toimittaa tuolle suunnalle muutamien ryhmien lasinpuhallustöitä. Nämä sellaisia töitä, joita ei ole haluttu lähettämän, vaan on riittänyt, että tuon mukanani, kunhan maisemissa olen. Ja nyt se sitten menikin jouluaatolle asti. Hi-hii. Kiva olla vähän niinkuin joulupukkina...

Tilanne vaikuttaa huolestuttavalle!

Humppilan myymälän suljimme jo viikoa ennen Joulua, kun mitää ratkaisua remnotin suhteen ei saatu. Luvattiin joulukuun alkuun aloitus, mutta taas oli luauksilla katetta yhtä vähän kuin ennenkin. Lopetamme toiminnan kokonaan tammikuun alussa ja palaamme puhaltelemaan, kunhan tila on valmis. Nyt viimeisin lupaus on tammikuun alku, mutta huonolta näyttää. Joutunen kaikki varaukset taas perumaan.

Anteeksi ihmiset!

 

Marraskuu 2014

 

15.11.2014 Itkuvirren paikka

Pienyrittäjän painajainen...

Ei se mennytkään niin kuin sovittiin, remontti ei valmistu, ei sitten millään ja minä joudun perumaan kursseja ja muita vierasryhmien tuloja urakalla. Mikä pahinta, en voi oikein luvata mitään määräaikaa kellekään kurssilaiselle, enkä muillekaan ryhmille, kun mitään tietoa ei ole saatavilla.

Melko syvältä koko homma, pitäisköhän harkitaa jotain uutta paikkaa jo???

Joulu pukkaa päälle...

No, otetaan jtain mukavampaa välillä. Joulu on tuloillaan ja kiireet sillai mukavasti kohdillaan, ett tietää missä mennään. Kurssilaisia on ollut valtava määrä ja vieläkään en ole ihan saanut aikatauluja kiinni koskien ryhmien töiden lähettämistä. No, jouluksi olen aina laittanut kaikkien niiden työt valmiiksi,jotja ovat nitä ennen Joulua toivoneet...

Joulupukkia odotellessa...

 

Lokakuu 2014

 

25.10.2014 perkeleitä ja muita voimasanoja

Ei se mennytkään niinkuin piti....

Johan tuo remontti näyttää tuolla Humppilassa kestävän. Eivät ole alkuunkaan vielä päässeet ja meillä piti olla tuo muutaman viikon katkos tuotannossa. Huh-huh, mitähän tästä mahtaa tulla. Päällepäin ja ensivaikutelmana oli, että uusilla omistajilla olisi ollut kiinnostusta kehittää Lasin kiinteistöä, mutta nyt näyttää siltä, että ainakaan meidän toimintaa kohtaan ei ole minkäänlaista kiinnostusta. Näyttää siltä,, että pitäisi remontti synty ilmaiseksi, jotta se lähtisi kunnolla käyntiin.

Hyvä ja halpa, tuttu yhdistelmä, joka ei koskaan taida toteutua....

 

Syyskuu 2014

 

20.09.2014 Uudet tuulet puhaltavat

Saapas nähdä!!!

Saapas nähdä, mitä tuleman pitä, kun uudet Humppilan lasin kiinteistön omistajat laittavat tuulemaan. pahalta näyttää, että vuokralaisten kato on alaknut ja ilmeisesti vuokrien taso on nousussa. Tuotantopuoli menee isoon remonttiin, mutta sen ei pitäisi kestää kauaa. Joten meidn tuotantokatkoksemme tullee olemaan muutaman viikon mittainen. Vaikuttivat ihan mukavilta vastapelureilta näin äkkiseltään..

No, aina kun muutoksia tulee, se vaikuttaa kaikkeen ja kaikessa, toivottavasti hyvällä tavalla tällä kertaa..

 

Elokuu 2014

 

30.08.2014 Elokuun enkeleitä ja muita ihanuuksia....

Vaihtuvi vuodet ja vaihtuvi päivät...

Tämä vuosi on sitten kallistunut loppupuolelleen. Vihdoin viimein sain valmiiksi liki pari vuotta kestäneen koiraprojektin koirien maailmannäyttelyyn. Erittäin antoisaa yhteistyötä, mistä kiitos kaikille kennel-liiton porukoille, specialmente Jonna ja Laura. Olihan kiva projekti.

Mutta elokuu lähenee loppuaan ja uudet kujeet ovat aluillaan.

Humppilan lasin kiinteistölle tulleet uudet omistajat pitää tsekata paremmin lähitulevaisuudessa, jotta tiedetään, miten hommat siellä jatkuu....

 

Heinäkuu 2014

 

30.07.2014 Koiranelämää

Koiruuksia ja muita hännänheilutteuja...

Koko armaan heinäkuun olen työskennellyt koirien maailmannäyttelyn koirien parissa. Yli 2000 kpl pystykorvapatsaita on ollut työn alla ja päivät ovat venyneet usein pikkutunneille asti. Hommassa ole muuta ongelmaa ollut, muuta kuin se,että kotiin mennessä on tullut haukuttua vaimoa....

Koirien puhallus on ollut kyllä hieno projekti ja olen erityisen iloinen siitä, että sain sellaisen suurtyön itselleni.

Yli 2000 kpl koiria tehneenä, tiedän aika tasan tarkkaan, kuinka pystykorvan hännän pitää olla ja miten selän muoto, puhumattakaan korvista...

Kuukausi on mennyt ihan siivillä ja vielä pitää elokuulta ottaa viikko lainaa, jotta kaikki saadaan toimitettua ajoissa näyttelyn alkuun mennessä.

Kennelliiton 100-vuotis historiaa kuvattiin myös meillä studiolla Fiskarsissa, kun koirien valmistus ikuistettiin osaksi historiikkia, mukaanlukien allekirjoittaneen haastattelupätkä, jota oli mukava tehdä.

Tarkoituksena oli näyttää tuo historiikki elokuussa tuossa koirien maailmannäyttelyssä.

 

Kesäkuu 2014

 

23.06.2014 Ibizalla vaan ei pizzalla..

Loma tekee miehestä miehen..

Niinpä tapahtui että oli aika henkisen ja fyysisen huollon ja matka kohti etelää sai alkaa. Viime hetkeen kytättiin äkkilähtöjä, mutta matkat alkoi loppua kesken huonon sään takia Suomessa. Siispä viime hetken valintana oli Ibiza, tuo vanhusten luvattu maa, joka meitä siis odotti kuumeisesti.

 

Toukokuu 2014

 

30.05.2014 Lakkiaiset ja muita juhlanaiheita

Juhlat juhlittavissa...
Ja niin toukokuu joutui jo loppupuolellensa ja sehän tarkoittaa sitä, että ylppärijuhlia on rouvan toimesta jrjestety jo pitkään ja hartaasti, Minulla järjesteyt ovat jääneet lähinnä erillaisiin kantohommiin ja puheen valmisteluun, joista toinen homma on vielä täysin hoitamatta....
No onneksi Luoja on antanut minulle puheen lahjan (monen mielestä epäonneksi)
 

Huhtikuu 2014

 

14.04.2014 Huhtikuu huhuu

Vielä on kesää jäljellä...

On se vaan erinomaista, että kesäiset kelit ovat jatkuneet näihin päiviin asti. Onko ilmastonmuutos oikeasti saanut tämän aikaan vai onko vain historian kiertokulussa menossa se hetki, kun on lämmin aalto menossa.

Itselläkin taitaa olla vaihdevuodet menossa, kun öisin herään pää märkänä hiestä niin, että tyynyliinasta voisi vääntää litroittain vettä pois. Mikä perkale se sellainen on???

 

Maaliskuu 2014

 

06.03.2014 Vuosirenkaan vaihtoviikot

Olenko tulossa vanhaksi ??

Olenko stulossa vanhaksi vai vanhemmaksi vai kenties vanhurskaaksi??

Niin se aika tekee tepposiaan ja tuskin ehdin viiskymppisien juhlista päästä, kun jo seuraavakin vuosi oli tullut täyteen.

Onko mies sitten viisikymppisenä parhaimmillaan??

Jaa-a, ainakin yritetään näin uskotella. Itse asiassa kun tuo tuo viiskymppiä tuli täyteen, yritin uskotella, että 60 v. se vasta on se paras ikä. Kovasti olen tehnyt töitä sen eteen, että uskoisin asian..

Kyllähän tässä paikat ovat präkänneet jo aiemmin ja samanikäisten kavereiden kanssa jutellessa on kuolemakin aina jutuissa mukana. Tosin nyt vielä jollakinlailla huumorin sävyttämänä, mutta on riveistä aika monta jo lähtenytkin.

Joten yritetään pysyä viikatemiehen kanssa välilöissä...

Kelit senkuin paranee...

Kelit sen kuin paranee ja kohtahan tässä on han kesä läsnä. Kovia lmpötiloja on saanut aikaiseksi ja tuntuu ihmeelliseltä, että voiko näin jatkua koko kesän ajan vai onko kesä sitten jäätävä???
Tämähän jää nähtäväksi, mutta nähdä se pitää.
 

Helmikuu 2014

 

02.02.2014 Helmikuita sioille...

Talven selkää taittamassa...

Pikkuhiljaa, aivan pikkuhiljaa alkaa tuntumaan siltä, että talvi olisi tosiaan voitettu kanta. Ei se, että golfasimme Suomessa Joulun välipäivinä ollut vielä mitään. Uusi golfkausi lähti käyntiin helmikuussa ja näin ollen voidaan todeta kevään ottaneen ainakin jonkinlaisen otteen itselleen talvesta.

Ihminen kaipaa tiestysti aina sitä, mitä ei ole. Kun on leuto talvi, kaipaa pakkasia, kun on luminen talvi kaipaa vähälumista jne. Emmekö me voi koskaan olla tyytyväisiä.

No varmaan toukokuussa ei ensimmäisenä tule mieleen talvipakkaset tai toivotaan ainakin ettei tule...

 

Tammikuu 2014

 

21.01.2014 pakkaset paukkuu ja koirat ulisee..

Paljon on kestetty vilua vaan ei nälkää...

Me suomalaiset todellakin palelemme nyt, toki palelemme ehkä vähemmän kuin ennen, sillä olemme ottaneet oppia eläimistä ja hankkineet kunnon rasvapeitteen itsellemme, joka loppupeleissä tulee viemään meidät ennenaikaiseen hautaan.

Kylmyys on toki tuttu asia meille kaikille, vaikka hetken jo epäilinkin, että tämä vuosi saattaisi olla poikkeus talven suhteen. emme kuitenkaan saaneet nähdä vihreää talvea, ainakaan vielä...

Mutta jos ilmaston lämpeneminen jatkuu, niin kukaties. Toki viimeaikoina otsonikerros on ollut paranemaan päin.

Kuten myös silavakerros itsekunkin vyötäisillä ja olempa itsekin antanut oman mittavan panokseni myös siihen.

Paino on joulusta noussut hälyttävän paljon, joten jotain on tehtävä ja minun tehtäväni tulee olemaan uudelleen paneutuminen Antti Heikkilän kirjoihin. Jostain kumman syystä lueskelen niitä jatkuvasti, mutta nyt on aika palata lähtöpisteeseen.

Hiilarit nuo eliniän viilarit...

Kun aikoinani kuulin mutkan takaa Antti Heikkilän jutuista, kiinnostus kasvoi oitis. Olinhan kärsinyt vuosien ajan ties minkälaisista ongelmista terveyden suhteen.

Ostin Antin kirjan, kohta toisenkin ja kolmannen ja uuden elämän ensimmäinen päivä oli koittanut.

Noudatin Antin ohjeistusta ja kas kummaan oudot vaivani hävisivät ja kuten myös tavalliset sellaiset. Olo oli kerrassaan mainio ja en voinut olla tutustumatta enemmänkin Antin filosofiaan, puhumattakaan muista saman alueen asiantuntijoista. Antin selkeät ja yksinkertaiset ohjeet oikeanlaisen ruokavalion merkityksestä ja sen toteuttamisesta normaalielämässä, tekivät suuren vaikutuksen, puhumattakaan sen käytännön vaikutuksista omaan terveyteen.

Muutaman vuoden pidin yllä näitä asioita ja vointini oli päällisin puolin hyvä. Pieniä repsahduksia sattui, mutta mitäs niistä. kaikile niitä sattuu. Nyt Jouluaika teki poikkeuksen ja yritinpä ihan koemielessäkin toimia toisin ja testata omaa kehoa, miten se reagoisi vanhaan elämäntyyliin leipineen päivineen.

Täytyy tunnustaa, etten edes muistanut, kuinka huonovointinen olin aikoinaan. Nyt tuo tarpeeton testi vahvisti käsitystäni siittä, että olenko niin hatarapäinen, että haluan itseäni kiusata lopun elämääni vaiu valitsenko helpomman tien.

Valintani oli jäkimmäinen kuten arvata saattaa....

Ja nyt tällä päivämäärällä alkoi se omasta itsestään huolehtiminen täydellä teholla..

Toisen Antin tapaus..

Tapahtui niinä päivinä, että lasimestarille tuli pyyntö, jotta kuuluisaa kirjailija haluaisi tulla juttusille, koskien hänen uutta kirjaansa. Pyynnön otin suopein mielin vastaan ja oli hieno kohdata herra Antti Tuuri ilmielvänä. Antti halusi kirjaansa varten mahdollisimman paljon taustatieota lasinpuhalluksesta ja lasintekijöistä yleensä. Vietimme toveja asiaa peilaillen ja uskon Antin saaneen kirjaansa uutta tietoutta lasinpuhalluksesta. Kiitokseksi lupasi kirjansa omistuskirjoituksella. No, empä ole kirjaa lukenut. Ai,miksikö??

No kirjailija suuruudessaan ei ole sitä minulle lähettänyt.

Ehkä tärkeintä ei ollutkaan se kiittäminen vaan se, että kirjaan tuli riittävästi uusia näkökulmia lasinteosta.

Ymmärrän toki, että taiteilija ei ole muistanut asiaa, eikä varmaan tulekaan muistamaan, mutta pakkohan tämä on johonkin purnata. Eli kirjaa odotellessa....

Sama koskee kyllä moniakin tuotantoyhtiöitä, joille olemme tehneet juttuja toisen perään ja luvatut vastineet ovat jääneet saamatta. En kuitenkaannyt lähde niitä erittelemään, ettei aleta kutsuaa vanhaksi katkeraksi mieheksi, mutta palaan aiheeseen tuonnempana, vanhempana ja ehkäpä jopa katkerampana...

22.01.2014 Tuomio keveni...

Oli pakko tehdä lisäys koskien edellistä blogiani, koska sain uutta tietoa koskien tuota edellämainittua kirjaepisodia.

Ihmettelinkin aikoinani, kun tuota luvattua kirjaa ei kuulunut ja kun herra kirjailija vaikutti varsin mukavalta mieheltä, olin tosiaankin ymmälläni, että mistä homma kiikasti. Oletin kylläkin oman osani olleen niin merkityksettömän, joten uskoin asian unohtuneen tärkeimpien alta. Nyt kun olen taasen vähän samoissa puuhissa, muistui tuo kirjahommakin minulle uudelleen mieleen.

Sain kuulla, että minulle tarkoitettu kirja oli eksynyt erään toisen taiteilijan kaappiin ja siten ei koskaan kulkeutunut minulle.

Niinpä olen pienen anteeksipyynnön velkaa kirjailijalle, että häntä mollaamaan ehdin, joka hoiti kyllä oman osansa kunnialla ja lupasi minulle uuden opuksen.

Näin toimii rehti ja hieno pohojalaanen mies.....

Valitettavasti en voi olla kovinkaan iloissani tämän paikallisen taiteilijan edesottamuksista, joka minulle osoitetun kirjan omi.

Lienee ollut sen tarpeessa ja näin ollen pitäkööt kirjansa.

Ehkä joskus kirjaa selatessaan hän tuntee kevyen pistoksen syömmessään....

 

 

Aukioloajat:

Avoinna:
ma-la klo 10-17 ,su klo 11-16 Perjantait jouluun asti klo 18 saakka.
Olemme toki paikalla useasti myös muulloinkin. Parhaiten asia selviää kun soitat ja varmistat tilanteen! Bianco blu info 045 139 0020
Lasinpuhallusta jokaisena aukiolopäivänä 😄

Osta joululahjaksi lahjakortti lasinpuhallukseen!


Osta lahjakortti jouluksi ja yllätä ystäväsi , rakkaimpasi tai läheisesi upealla tavalla. Kortteja on joka lähtöön aina yhden esineen teosta, kokopäiväkurssiin ja myös ryhmille omansa. Lahjakortit voimassa vuoden. Lasinpuhalluskurssimme ovat saavuttaneet valtavan suosion ja eikä syyttä yli 4000 kurssilaista ole käynyt kursseillamme.
Lasinpuhalluslahjakortti on elämyksellinen lahja, joka saajansa mielessä säilyy yhtenä rikkaana muistona
Kortteja voit ostaa Jouluksi vielä 24.12 klo 15 asti, jolloin laitamme kortin sinulle sähköpostin välityksellä tai toki voit käydä myymälöistämme sen hankkimassa myös. Hyvää Joulunodotusta!

 
 
Checkout